Buddhalaisuus - Kärsimyksestä nirvanaan

Kautta Aasian kulttuurien levinnyt ja niihin syvälle integroitunut buddhalaisuus on vuosituhansien varrella omaksunut lukuisia eri muotoja. Keskitymme Theravada-buddhalaisuuteen, joka on ainoa nykypäivään asti säilynyt varhaisia buddhalaisia koulukuntia edustava suuntaus.
Theravada-buddhalaisuus, joka pitää lähdeteoksinaan Palin kielellä kirjoitettuja Buddhan klassisia opetuksia, painottaa uskon sijaan kokemusta, tarkkaa tutkimusta ja päättelyä, ja on tunnettu myös pitkälle kehittyneistä meditaatiomenetelmistään.
Tältä sivulta löydät valikoiman buddhalaisuuteen liittyviä artikkeleita.
Perusteita
Buddha kiteytti oppinsa ytimen neljään jaloon totuuteen: Kärsimyksen luonne, kärsimyksen alkuperä, kärsimyksen päättyminen, tie joka johtaa kärsimyksen päättymiseen.
»
Meditaatio
Yksinkertainen johdanto hengitysmeditaatioon. Keskittyminen hengityksen kulkuun johtaa mielen täyteen keskittymiseen ja lopulta oivallukseen, joka mahdollistaa valaistumisen.
»
Kirjallisuutta
Buddhan ensimmäinen valaistumisen jälkeinen puhe. Käsittelee hänen löytämäänsä henkisen harjoituksen keskitietä, neljää jaloa totuutta sekä niiden oivaltamista, ja täten liikkeeseen laitettua Dharman eli muinaisen tien opetuksen pyörää. (SN 56.11)
»
Henkisen opetuksen laadun arviointi ja omakohtainen toimivaksi toteaminen. Suuret hyödyt jotka seuraavat maailmankatsomuksesta riippumatta ahneudesta, vihasta ja hämmennyksestä luopumista sekä hyvällä tahdolla, myötätunnolla, empaattisella ilolla ja tasavertaisuudella täyttymistä. (AN 3.65)
»
Arvoisan Sariputtan yksityiskohtainen esitelmä Buddhan neljästä jalosta totuudesta: kärsimys eri ilmentymineen, kärsimyksen synty, kärsimyksen lakkaaminen ja tie kärsimyksestä vapautumiseen. Kahdeksanosaisen tien eri osien yleiset määritelmät. (MN 141)
»